Naantalin Seudun Urheiluautoilijat ry

Kilpailut & Lajit

Kari Hämäläinen

Kari Hämäläisen SM rallikausi 2023 starttaa Kuopiosta

 

Ralli SM on suomalaisen autourheilun huippusarja, joka nauttii myös suurta kansainvälistä arvostusta. Sarjassa ajetaan kaudella 2023 seitsemän osakilpailua, joista kolme talviolosuhteissa, kolme kesällä ja yksi syksyllä. Suomenmestaruudet jaetaan erikseen kaksi- ja nelivetoisissa, molemmissa erikseen kuljettajille ja kartanlukijoille. Tulevana viikonloppuna sarja jatkuu Kuopiossa. Ralliin on määräaikaan mennessä hyväksytty 122 kilpailijaparia. Perjantaina 3.2. on reittiin tutustumispäivä ja erikoiskokeet nuotitetaan ennakkoon. Itse ralli starttaa lauantaina 4.2. aamulla jo klo 7:30 Kuopion keskustasta Hotelli IsoValkeisen edestä. Rallissa ajetaan yhteensä kahdeksan erikoiskoetta joiden yhteispituus on 95 km. Maaliin saavutaan illansuussa puoli kuuden aikaan Kuopion torille.

 

Naantalin Seudun Urheiluautoilijoita edustava Kari Hämäläinen kartanlukijanaan Tero Rönnemaa Raision Urheiluautoilijoista kilpailevat luokassa SM1, joka on Ralli SM-sarjan pääluokka. Ensimmäinen osakilpailu Arctic Lapland Rally ajettiin Rovaniemellä tammikuun puolessa välissä, johon rakennusalan yrittäjä Kari ei työkiireiltään ehtinyt osallistua. Kari ja Tero osallistuvat kauden toiseen SM-ralliin Škoda Fabia R5 ryhmän nelivetoisella ralliautolla, jonka kyljessä on Kuopiossa numero 26. Autossa on 4-sylinterinen 1620cc turboahdettu- ja suoraruiskutusmoottori, jonka tehot on 210kW/420Nm. Huippunopeus 185 km/h. Voimansiirtona manuaalinen viisivaihteinen sekventiaalivaihteisto.

 

Kari on vuokrannut Kuopion ralliin Škoda Fabia R5:n Co-Motosportilta, joka on täyden palvelun tiimi. He tarjoavat kilpa-autojen vuokrausta huoltoineen ja renkaineen. Karin ja Teron ensikosketus tiimiin ja kalustoon tapahtui lauantaina 28.1.2023 ajetuissa testeissä ja ensivaikutelma oli varsin positiivinen.

 

- Hieno päivä testeissä! Kaikki toimi hienosti ja porukka oli ystävällistä ja mukavaa. Tie oli loistava ja auto sekä renkaat toimivat hyvin. Pikku säädöillä saatiin auto minulle hyvin sopivaksi, fiilisteli Kari testipäivän jälkeen.

 

Nyt auto on teipattu Karin yhteistyökumppaneiden väreihin ja valmiina Kuopion haasteellisille erikoiskokeille. Rallia voi seurata sivuilta: https://www.rallism.fi

Lisätiedot: Kari Hämäläinen 0400 521 664 Teksti: Siksimedia Timo Kutila

Kari Hämäläinen ja kartturi Tero Rönnemaa

Mika Korhonen / Tommi Koskinen eli KorKo Racing

Molemmat vuonna 1966 syntyneet ovat aloittaneet ralliautoilun vuonna 1985. Ensimmäinen yhteinen ralli Salon miniralli, jonka jälkeen muutamia yhteisiä kilpailuja.

 

 

 

.

Tommi ajoi myös muutamia kilpailuja Ford Escortilla ja Mitsulla 4 kisaa.
Pitkä tauko välissä ja sitten hankittiin yksissä tuumin Honda Civic Type R


2022 Senioreiden 5. F-Cup

N.300 hevosvoimainen F-Ryhmän auto kaudelle 2023,jossa:
Uusi 2,4L moottori
Rieger alusta
Sadev sekventiaalivaihteisto
Alcon jarrut

 

Tarkoitus ajaa 2023 F-Cup Senioreissa sekä joitain satunnaisia kisoja.

Yhteistyö kumppanit
MAD-CROC
RT-MUURAUS OY
LSK-MACHINE OY
LVI-KALLIO OY

Mika ajoi F-Cuppia Opel Mantalla 1991-1993 veljensä kartturoimana sekä paljon sprinttejä hyvällä menestyksellä.

Vuonna 1995 alla oli Mitsubishi Lancer ja ison N-ryhmän Suomen mestaruus.
Englannin sarjaa myös ajettu kohtuullisella menestyksellä.

Jukka Laine, ajaa rallia ja jokamiesluokkaa.

Karting

Sisäradalla on aikuisten ja lasten autot sekä yksi tandem auto,eli lapsi pääsee aikuisen kyytiin. Lasten autolla pääsee ajamaan kun pituutta on 130cm. Lapset ja aikuiset ajavat erikseen.

Ulkoradalla ajetaan Turku Kartingin omilla autoilla,mutta sopimalla pääsee ajamaan myös omalla autolla.

NaSU:lla on kolme juniori jäsentä, jotka ajavat kartingia.

Sim racing eli Digiautourheilu

FinRx Atlanta race kuva- Merikalla

FiSRA järjestää mm. Digitaalisen autourheilun SM sarjan yhdessä AKK:n kanssa. 

Yksi tapa saada lajista tuntumaa on katsoa lähetyksiä, joita lajin parista tulee useita viikoittain. Ohessa linkki FinRX:n ja FiSRAn yhdessä järjestämän rallicross -sarjan viimeiseen osakilpailuun, jossa Naantalin Seudun Urheiluautoilijoiden 13 vuotias Jarno Leskinen pärjäsi hienosti ja varmisti sarjan mestaruuden

Kilpailukooste Jarnon ajot on kohdassa 17 min 30 s, sekä Finaali kohdassa 1 h 32 min 15 s.Jarno on isän kertoman mukaan lajia jo kauan harrastanut.

Jokamiesluokka

 

Nuoret, naiset, Seniorit , Yleinen ja EVK.

Ajamaan pääsee jo 15 vuotiaana ja ajot saavat jatkua yli 60 vuotiaaksi. Mukana voi olla koko perhe ja kilpakumppaneista tulee helposti kavereita ja vaikka vähän kauempaa