Kari Hämäläisen SM rallikausi 2023 starttaa Kuopiosta
Ralli SM on suomalaisen autourheilun huippusarja, joka nauttii myös suurta kansainvälistä arvostusta. Sarjassa ajetaan kaudella 2023 seitsemän osakilpailua, joista kolme talviolosuhteissa, kolme kesällä ja yksi syksyllä. Suomenmestaruudet jaetaan erikseen kaksi- ja nelivetoisissa, molemmissa erikseen kuljettajille ja kartanlukijoille. 4.2.2023 sarja jatkuu Kuopiossa. Ralliin on määräaikaan mennessä hyväksytty 122 kilpailijaparia. Perjantaina 3.2. on reittiin tutustumispäivä ja erikoiskokeet nuotitetaan ennakkoon. Itse ralli starttaa lauantaina 4.2. aamulla jo klo 7:30 Kuopion keskustasta Hotelli IsoValkeisen edestä. Rallissa ajetaan yhteensä kahdeksan erikoiskoetta joiden yhteispituus on 95 km. Maaliin saavutaan illansuussa puoli kuuden aikaan Kuopion torille.
Naantalin Seudun Urheiluautoilijoita edustava Kari Hämäläinen kartanlukijanaan Tero Rönnemaa Raision Urheiluautoilijoista kilpailevat luokassa SM1, joka on Ralli SM-sarjan pääluokka. Ensimmäinen osakilpailu Arctic Lapland Rally ajettiin Rovaniemellä tammikuun puolessa välissä, johon rakennusalan yrittäjä Kari ei työkiireiltään ehtinyt osallistua. Kari ja Tero osallistuvat kauden toiseen SM-ralliin Škoda Fabia R5 ryhmän nelivetoisella ralliautolla, jonka kyljessä on Kuopiossa numero 26. Autossa on 4-sylinterinen 1620cc turboahdettu- ja suoraruiskutusmoottori, jonka tehot on 210kW/420Nm. Huippunopeus 185 km/h. Voimansiirtona manuaalinen viisivaihteinen sekventiaalivaihteisto.
Kari on vuokrannut Kuopion ralliin Škoda Fabia R5:n Co-Motosportilta, joka on täyden palvelun tiimi. He tarjoavat kilpa-autojen vuokrausta huoltoineen ja renkaineen. Karin ja Teron ensikosketus tiimiin ja kalustoon tapahtui lauantaina 28.1.2023 ajetuissa testeissä ja ensivaikutelma oli varsin positiivinen.
– Hieno päivä testeissä! Kaikki toimi hienosti ja porukka oli ystävällistä ja mukavaa. Tie oli loistava ja auto sekä renkaat toimivat hyvin. Pikku säädöillä saatiin auto minulle hyvin sopivaksi, fiilisteli Kari testipäivän jälkeen.
Nyt auto on teipattu Karin yhteistyökumppaneiden väreihin ja valmiina Kuopion haasteellisille erikoiskokeille. Rallia voi seurata sivuilta: https://www.rallism.fi
Lisätiedot: Kari Hämäläinen 0400 521 664 Teksti: Siksimedia Timo Kutila